sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Vaniljakermalla kuorrutetut tuplasuklaakuppikakut

Ai että mitäkö tällainen resepti tekee blogissa, joka puhuu terveellisen ruokavalion puolesta? Saanein muistuttaa että mielenterveys on terveyden osa-alue sekin. Nämä cupcakesit hivelevät sitä ihan varmasti! Tämä ei ole puppua, katsokaa vaikka täältä ja täältä.


Kuorrutetut muffinit ja kuppikakut ovat olleen mielessäni jo muutaman kuukauden ajan, siitä lähtien kun kävelin joulukuisessa Berliinissä erään konditorialiikkeen näyteikkunan ohi. Ikkunassa oli esillä valtava määrä erilaisia kuppikakkuja niin hemmetin herkullisen näköisillä kuorrutteilla, että ajatus siitä ei jätä vieläkään rauhaan. Idean poistumista mielestä ei helpottanut ollenkaan se, että koirani kasvattajan tytär, ihana ystävämme Johanna, toi meille lahjaksi yli 300 sivun paksuisen Kuppikakut & muffinit -kirjan.


Lisäksi vielä halusin päästä kokeilemaan ostamaani vaniljakreemijauhetta. Kätevää kermavaahtoon sekoitettuna, tekee vaahdosta jämäkämmän ja kauniiden pursotusten tekemisestä huomattavasti helpompaa. Kuppikakkujen ohjeeseen on otettu muutamalla muutoksella vinkkiä kirjastani ja kuorrutteeseen hain vinkkejä Kinuskikissalta.




Muffinit (12 kpl)
130 g tummaa suklaata
1 1/4 dl maitoa
30 g leivontakaakaojauhetta
125 g margariinia
100 g fariinisokeria
2 kananmunaa
125 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g valkosuklaata

Kuorrute
2,5 dl vispikermaa
3 rkl tomusokeria
reilu 1 rkl vaniljakreemijauhetta

Palottele suklaa maidon ja kaakaon kanssa kattilaan ja kuumenna seosta miedolla lämmöllä kunnes suklaa sulaa. Laita sivuun jäähtymään. 

Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Pilko valkosuklaa karkeiksi (n. 2x2 cm) paloiksi.

Vaahdota margariini ja fariinisokeri hyvin. Lisää munat yksi kerrallaa voimakkaasti vatkaten. Lisää joukkoon vuorotellen suklaa- ja jauhoseoksia. Heitä joukkoon valkosuklaa. Älä vatkaa liikaa, taikina saa jäädä ilmavaksi.

Jaa taikina 12 muffinivuokaan muffinipellille. Paista 160 °C:ssa noin 25 min. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrute vispaamalla tomusokeri ja vispikerma vaahdoksi. Sihtaa vaniljakreemijauhe loppuvaiheessa samalla vatkaten. Pursota jäähtyneiden kuppikakkujen päälle juuri ennen tarjoilua.

Hemmeti kun pittää kiusata mua
 nuilla meille koirille myrkyllisillä,
ihanan tuoksuisilla herkuilla...
Arvakkaa tekiskö mieli?

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Broileria sweet & sour

Tässäpä ihana, pirteä ja nopea vaihtoehto, jos haluat kokeilla broilerista jotain itämaista tai yhdistää kasan kasviksia lämpimään ruokaan. Suosittelen! Ei tämä ehkä Hai Longia voita, mutta pesee mennen tullen valmiit ateriakastikkeet!
Käytin tällä kertaa hunajamarinoitua broileria, mutta varmaan parempaa tulisi aivan maustamattomistakin suikaleista. Riisiviinietikankin voi hyvin korvata muulla vaalealla viinietikalla. Kasvisten valinnassa on myös lupa käyttää mielikuvitusta - mikäli Citymarketin säilykehyllyn bambukolo ei olisi ollut jo toista viikkoa tyhjillään, olisin ehdottomasti lisännyt bambut sekaan. Pakastimessa olisi ollut vihreitä pitkiä papujakin, mutta sinne ne sitten unohtuivat... 
Ainemäärät on sellaista "suunnilleen ton verran" -luokkaa,  ja paras lopputulos syntyy maistelemalla!



300 g broilerin suikaleita
1 porkkana
1 keltainen paprika
1 sipuli
2 kynttä valkosipulia
1/2 tölkkiä ananaspaloja
pala kurkkua
kirsikkatomaatteja
ananasmehut tölkistä
1 dl vettä
1/2 tl inkivääriä
2 rkl riisiviinietikkaa
2-3 rkl soijaa
2-3 rkl ketsuppia
1 rkl (ainakin!) sokeria
ripaus suolaa
1 tl vehnäjauhoja 
(tai maissitärkkelystä, mutta sitä ei nyt kaapista löytynyt)


Pilko sipuli isohkoiksi lohkoiksi, porkkana, paprika ja kurkku ohuiksi suikaleiksi, puolita tomaatit. Raasta tai murskaa valkosipulinkynnet.

Ruskista kanat ja lisää ensimmäisenä joukkoon raastettu valkosipuli, hitaammin kypsyvät porkkanat, myöhemmässä vaiheessa sipuli ja paprika. Heitä joukkoon ananas sekä nestemäiset ja maustavat ainekset. Anna kiehua hetki.

Lisää tomaatit ja kurkkusuikaleet aivan loppuvaiheessa, kuumenna ja suurusta vesitilkkaan sekoitetulla vehnäjauholla, mikäli kastike tuntuu vielä ohuelta. Nauti valkoisen riisin tai nuudeleiden kanssa.


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Possukastike

Toisena pääsiäspäivänä nautittiin sitä, mitä alelaarista löytyi -30% alennuksessa, kunnon lihhaa! Tehtiin possusuikaleista herkullinen, melko mausteinen kastike. NOMNOM!



1 rkl Oivariinia
400 g possusuikaleita (mielellään marinoimatonta)
1 iso sipuli
2 kynttä valkosipulia
n. 4 dl vettä
1 tl mustapippuria
1 tl timjamia
2,5 tl suolaa
2 tl pihvimaustetta
ripaus muskottipähkinää
1 rkl tomaattipyreetä
2 rkl tuorejuustoa
ruskeaa Maizenaa


Ota possusuikaleet huoneenlämpöön mielellään 1/2 h ennen valmistusta. Ruskista kuumassa kasarissa Oivariinissa. Haihdutin lihoista irtoavat nesteet pois ja annoin vähän värin tarttua lihaan. Lisää karkeiksi lohkoiksi pilkotut sipulit ja puolitetut valkosipulinkynnet. Lisää tässä vaiheessa vettä sen verran, että lihat melkein peittyvät, sekä mausteet, ja anna hautua kannen alla ainakin 45 minuuttia (paketin mukaan lihat kypsyvät 20 minuutissa mutta meillä tykätään mureammasta!).

Lisää loput vedet ja kiehauta. Lisää tuorejuusto ja suurusta tarvittaessa Maizenalla. Kastike on parasta perunoiden tai muusin kanssa!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Nakkikastike

Halvalla teemalla jatkuu arkiruuat... mutta hyvää perusruokaa! Syökäähän kunnon salaattiannoksen ja raejuuston kera niin ei pistele einekset niin paljon.




1 sipuli
2 rkl rypsiöljyä
8 nakkia
3 dl vettä
1/2 lihaliemikuutio
1 rkl tomaattipyreetä
2 rkl ketsuppia
1 tl sinappia
valkopippuria
loraus ruokakermaa
2-3 rkl Maizenaa


Kuullota sipuli kevyesti öljyssä. Lisää pilkotut nakit ja anna niiden ruskistua. Tässä vaiheessa ruukaan siirtää sipulit pannun viileämpiin reunaosiin ja pannun vaikka sieltä puolelta vähän ulos levyltä, sipuleihin en halua väriä! Mittaa joukkoon vesi ja kaikki mausteet. Anna kiehua kannen alla, kunnes kuutio on liuennut ja maut ovat tasoittuneet. Lisää loppuvaiheessa kerma ja suurus.

Tarjoa perunamuusin kanssa (6-8 keitettyä perunaa, nokare Oivariinia, pikkuisen suolaa ja ohennukseen maitoa).

Voileipäkakku savukinkku- ja fetatäytteillä

Kakun teko ei mielestäni vaadi hyvää syytä, mutta sellaisen ilmaantuessa toteutetaankin koko komistus vähän suuremmalla antaumuksella. Ihana poikaystäväni täytti 25 vuotta eilen, ja koska sankari ei juuri makeasta välitä, päädyin tekemään pikkuisen voileipäkakun. Koska kala oli kallista, enkä itse asiassa muuta täytevaihtoehtoa ollut ennen kokeillutkaan, yritin tällä kertaa kinkun kanssa jotain. Toimii! Omasta mielestäni korvaamattoman särmän toi fetajuustotäyte, nams! Koska korkattiin kakku kahdestaan, ja tiesin että se tapahtuu saman tien kun koristelu valmistuu, ei siihen turhautunut tällä kertaa suuresti aikaa, vaivaa eikä uusien ideoiden etsintää. Ihania vinkkejä muistan etsineeni joskus mm. Kinuskikissalta.


Voileipäkakku kannattaa EHDOTTOMASTI valmistaa tarjoilua edeltävänä päivänä, jotta se kostuu tasaisesti! Kertaakaan kakkua ei ole tullut kostutettua liikaa! Kostuttaessa kannattaa tunnustella paljain sormin, että kostuke on tavoittanut joka kohdan. 3 dl näille 18 viipaleelle oli ainakin tällä kertaa hyvä määrä.






18 viipaletta paahtoleipää
kostutukseen 3 dl lihalientä
(3 dl vettä + 1/2 lihaliemikuutio)

Savukinkkutäyte
200 g savukinkkukuutioita
1 suolakurkku
100 g ruohosipulituorejuustoa
100 g ranskankermaa

Fetatäyte
200 g fetajuustoa
1/2 punasipuli
2 dl kermaviiliä

Kuorrute (tarjoilupäivänä)
100 g ruohosipulituorejuustoa
100 g ranskankermaa
100 g majoneesia

Koristeluun esim. kurkkua, paprikaa, kirsikkatomaatteja, juustoraastetta ja rucolaa


Aloita valmistamalla lihaliemi, jotta se kerkeää jäähtyä ennen kostutusvaihetta. Kiehauta vesi ja liota kuutio mukaan.

Leikkaa leipäviipaleista reunat mahdollisimman ohuelti pois.

Hienonna savukinkkukuutiot ihan pieniksi muruiksi. Iso, terävä veitsi kannattaa! Kuutioi suolakurkku n. 5x5mm kuutioksi. Hyvässä täytteessä kaikki on pientä, maut sekoittuvat suussa ilman suurempien kokkareiden esiintymistä. Sekoita kaikki täytteen ainekset yhdeksi mössöksi.

Pehmennä feta haarukalla. Hienonna punasipuli mahdollisimman hienoksi, sama homma kuin suolakurkun kanssa aiemmin! Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään.

Kokoa kakku. Aseta tarjoilualustalle (leivinpaperin päälle) 6 leipäviipaletta rinnakkain. Kostuta lihaliemellä. Silikonisuti on tässä kätevin apulainen. Kiinnitä huomiota erityisesti paksumpiin, mahdollisesti reunajäämien kohtiin. Levitä ensimmäiseen kerrokseen kinkkutäyte ja kokoa päälle seuraavat 6 leipää. Kostuta huolellisesti. Toiseen kerrokseen fetatäyte. Päälle loput 6 + huolellinen kostutus. Vuoraa esim. kelmulla ja laita jääkaappiin vähintään yön yli.

Koristele kakku. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Tämä täyte oli aika löysä, eikä sillä varmaan saisi kauniita kuvioita pursotettua, mutta levittyi nätisti ja riitti hyvin tällaiselle pienelle kakulle.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Meksikolainen jauhelihapata

Kun kuukausi on vasta puolessa välissä ja opintotuet tältä kuulta jo melkein käytetty, saa kauppakäynneillä laittaa taas aivonystyrät töihin... mitäs tänään syötäisiin. Kriteereistä "herkullinen, terveellinen ja halpa" korostuu se viimeisin. Mutta kun ei haluttais kahta ensimmäistäkään unohtaa! :( 


Tässäpä yksi tällaisen päivän pelastus. Jauhelihapaketti taipuu kahdeksi ruuaksi kun lisää proteiineja hankitaan kidneypavuista. Huomenna tehdään jotain siitä toisesta puolikkaasta ja kaalesta! Idea ja resepti lähes sellaisenan löytyi täältä. Kiva blogi, kun kirjoittaja on aina laskenut hinnan koko ruualle!





5 perunaa
vettä + lihaliehikuutio
200 g jauhelihaa
(Tänään mentiin ihan Euroshopperin sika-naudalla (2€ paketti), 
ei hullumpaa, kun kaataa rasvat pois ruskistuksen jälkeen...
 oli kuiteski suomalaista, Atrian valmistuttamaa!)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1/2 paprika
4 rkl tacomaustetta
4 rkl tomaattipyreetä
1 tölkki kidneypapuja
2 dl maissia (pakaste)



Pilko perunat noin 2x2 cm kuutioksi ja keitä lihaliemessä reilu 10 minuuttia. Älä heitä lientä vielä pois! Potut saavat mieluummin jäädä hieman raaoiksi, kypsyvät vielä padassakin! Ruskista jauheliha, heitä joukkoon sipuli, valkosipulit ja paprika ja anna hieman pehmetä. Mausta tacomausteella ja tomaattipyreellä. Kun paprikat ja sipuli alkavat olla pehmeähköjä, lisää perunakuutiot, pavut ja maissi. Laita muutama kauhallinen lihalientä, jotta mausteet sekoittuvat kunnolla ja ruuasta tulee patamaisempaa. Valmis!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Tomaatti-linssikeitto

Kerrankin saa tehä kasvisruokaa ja vielä keittomuodossa! En oikein ymmärrä mikä noilla miehillä tuntuu olevan niitä vastaan. Tuollaista kun ehdottaa ruuaksi niin ensin tulee nenännyrpistyksiä ja lihaisia vaihtoehtoehdotuksia, mutta sitten kun syömään pääsee niin hyvin näyttää maistuvan! Tällä kertaa sain tehdä kasviskeittoa ihan vain itselleni. Keitosta tulee melko ruokaisaa ja tällä reseptillä se riittää ainakin kahteen ruokailukertaan, etenkin jos laitat ruisleipää kaveriksi! :) Tässä ei ole juuri mitään terveyskriitikkojen haukkumaa, ja linssien ansiosta saa kätevästi proteiinitkin elimistöön! Jälleen kerran: hyvvää, halapaa ja terveellistä!

1/2 sipuli
2 kynttä valkosipulia
2 rkl rypsiöljyä
1/2 punainen paprika
5 tomaattia (n. 500 g)
2-3 dl vettä
1/2 kasvisliemikuutio
2 rkl tomaattipyreetä
mustapippuria
1 rkl kuivattuja yrttejä (oregano, timjami, basilika)
1/2 dl punaisia linssejä
(1/2 tl balsamicoa)
1 tl sokeria

Tarjoiluun ranskankermaa ja kuitupitoista leipää

Aloita kalttaamalla tomaatit: leikkaa päihin ristiviillot ja käytä kiehuvassa vedessä puolisen minuuttia, kunnes kuori on helppo irrottaa. Paloittele sipuli ja valkosipuli ja kuullota öljyssä (varo ruskistumista!). Ei haittaa, vaikka palat jäisivätkin suurehkoiksi, jos soseutat keiton myöhemmin. Pilko ja heitä mukaan paprika, hetken kuluttua myös kuoritut tomaatit ja lisää vesi, liemikuution puolikas, tomaattipyree, pippuri ja yrtit. Anna hautua puolisen tuntia. Lisää joukkoon linssit. Punaiset kypsyvät melko nopeaa, liottamattakin vartissa. Kun linssit ovat kypsiä, lisää (balsamico ja) sokeri. Tarkista maku. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja tarjoa ranskankermanokareen ja leivän kanssa.

Vinkkejä: tomaatit voit korvata myös purkillisella tomaattimurskaa, helpompaa ja halvempaa! Kuivatut yrtit voi hyvinkin mieluusti korvata tuoreilla. Jos hyllyssäni olisi sattumalta ollut valkoviinipänikkä tai -pullo, olisin ehdottomasti lorauttanut joukkoon!

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Tonnikalapiirakka

Ihan niin kuin salaateissakin, myös piirakoiden täytteissä on vain mielikuvitus rajana. Tässä vain yksi esimerkkiyhdistelmä... 


Pohjan otin suoraan yhdeltä ruokasivustojen kuningattarista, Hellapoliisilta.



Pohja
100 g margariinia
2,5 dl  vehnäjauhoja
0,5 dl vettä
(ripaus suolaa)

 Täyte
1 tölkki tonnikalapaloja
1 suolakurkku
1/2 vihreä paprika
1/2 punainen paprika
10 cm pala purjoa
1 dl silputtua persiljaa
100 g juustoa raastettuna
3 kananmunaa
2 dl juustonmakuista ruokakermaa
(esim. Bonjour maustettu ruokakerma, juusto)
yrttisuolaa
pippurisekoitusta

Valmista pohja sekoittamalla pehmeään margariiniin jauhot, sitten vesi ja halutessasi suola. Painele vuoan pohjalle (ja esipaista 10 minuuttia, 225°C). Esipaistosta en ole ihan varma tarvineeko tuota tehdä. En ole aina tehnyt, ja hyvin on tuntunut kypsyvän. Paiston jälkeen taas on tuntunut ehkä vähän liian helposti murenevalta.

Pilko kasvikset pieneksi ja sekoita kaikki täytteen aineet kulhossa. Kaada (esipaistetun) pohjan päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia, kunnes pinnan väri on hyvä ja täyte on hyytynyt.

Ihana pesto

Me saatiin viime elokuussa tutustua ihanaan italialaiseen vaihto-oppilastyttöön, joka palautti minulle mieleen peston. En ollu sitä enne tuota koskaan tehnytkään eikä sitä ollut tullu ostettuakaan. Kerran kyllä ostin kaupasta tuon jälkeen, ja sai kyllä jäädä viimeiseksi kerraksi. Ei semmoinen suolalla pilattu armeijanvihreä mössö, josta saa parmesanin makua etsimällä etsiä, ole mitään verrattuna tuoreesta basilikasta valmistettuun. Lucrezian opettama pesto ei juuri poikkea Pirkan pinjansiemenpussin kyljessä olevasta reseptistä. Erittäin helppoa ja melko vaivatontakin!



1 ruukku basilikaa
50 g pinjan siemeniä
80 g raastettua parmesania
2 valkosipulin kynttä
1,5 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Laita kaikki ainekset kerralla blenderiin ja pörhäytä tahnaksi. Laita suolaa ensin varovasti, sillä parmesaani on yllättävän suolaista. Peston voi tarjoilla esim. patongin kanssa aterian kyljessä. Sillä voi maustaa myös ruokia. Ylijääneestä pestosta teimme tällä kertaa pesto-tomaattipastan, josta reseptiä tulee ehkäpä myöhemmin...


Kanapastasalaatti

Ruokaisa pastasaalaatti sopii hyvin tarjottavaksi illanistujaisiin, iltapalakasi ja lounaaksikin. Se on ehkäpä parempaa, jos saa maustua jääkaapissa muutaman tunnin, joten sen voi hyvin tehdä jo hyvissä ajoin ennen syömistä. Maistuu kuitenkin myös saman tien!


Salaatteihinhan voi laittaa vaikka mitä! Tärkeintä minun mielestäni pastasalaateissa on hyvä kokonaisuus, joita tukevat tarpeeksi pieniksi pilkotut raaka-aineet, joissa on jotain raikasta, jotain suolaista ja jotain hapanta, etikkaista, ja ehdottomasti maistuva kastike taustalla! Tämä resepti on saanut paljonkin kehuja vierailtammekin. :) Tässä vain tämänkertainen versio - monesti olen mukaan laittanut mm. kirsikkatomaatteja, valkosipulitäytteisiä oliiveja, kapriksia ja herkkusieniä.



Kanapastasalaatti

300 g broilerin filee- tai paistisuikaleita
(esim. hunajamarinoituja)
punainen paprika
suolakurkku
puolikas punasipuli (taisi tällä kertaa tulla korvatuksi purjolla)
n. 1 dl fetajuustokuutioita

3 dl makaronia (mieluusti tummaa)

2 dl kermaviiliä
1/4 kanaliemikuutio
tilkka vettä
yrttisuolaa
pippurisekoitusta
valkosipulijauhetta
yrttejä 
(esim. oregano, basilika, timjami, persilja)

Ruskista kana ja jäähdytä. Keitä makaroneja 7-8 minuuttia, anna mieluusti jäädä pikkuisen hampaissa tuntuviksi. Suikaloi paprika ja punasipuli ohuiksi suikaleiksi ja kuutioi suolakurkku pieneksi. Varo varsinkin väkeviä, isoja sipulipaloja! Sekoita kulhossa jäähtyneet kanat ja makaronit sekä kasvikunnan tuotteet ja fetajuusto salaatiksi.

Valmista kastike. Liota kanaliemi mahdollisimman pieneen määrään (n 2 tl) vettä. Laita vesi ja kuutio esim. mikron kestävään astiaan ja kuumenna. Anna liemen hieman jäähtyä, sekoita kermaviilin kanssa ja lisää muut mausteet. Älä sekoita liikaa, sillä kastikkeella on tapana ohentua liikaa vatkattaessa.

Sekoita kastike salaatin joukkoon. Tarjoa!


Vinkki: Tulisen ystävä heittää mukaan jalapenoja!

Kylkeen paahdettua leipää, jota hierotaan valkosipulinkynnen puolikkaalla,
päälle loraus oliiviöljyä ja parmesan-raastetta.




torstai 1. maaliskuuta 2012

Pizzaa ilmakuivatulla kinkulla, rucolalla ja miniluumutomaateilla

Yksi ihanimmista tavoista on viettää lauantai-iltaa on koota yhteen kuuden hengen tyttöporukka, saunoa, laittaa hyvää ruokaa ja vaihtaa kuulumiset taas liian pitkän tauon jälkeen. Viime lauantain menuun kuului fetasalaattia, pizzaa harkitulla täyteyhdistelmällä ja hedelmäsalaattia kotitekoisella, kuumalla kinuskikastikkeella.

Hyvä pizza ei ole pikaruokaa! Aktiivista valmistusaikaa ei kauaa tarvita, mutta taikinan kannattaa antaa kohota ja tomaattikastikkeen hautua kunnolla. Täytteet voi pilkkoa odotusaikana. Meitä tämä ei juuri haitannut, saunahan valmistui juuri parahiksi tähän väliin...

Pohjaa voin kehua mahtavaksi, helposti tehtäväksi ja kunhan tarpeeksi jaksaa vaivata niin hyvin ja tarpeeksi ohueksi kauliutuvaksi. Ohje on suoraan Pastanjauhantaa-blogista (oululaisten pitämä, muutenkin lämpimästi suositeltava blogi!). Tomaattikastikkeen teki tällä kertaa Anna, mutta siinä sivusta kun seurailin, se oli hyvinkin samanlainen kuin se mitä itse ruukaan valmistaa.


Pizzapohja
Kaksi melkein pellin kokoista pitsaa

350 g vehnäjauhoja
1 pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 1/4 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä

Sekoita ensin kuivat aineet. Lämmitä vesi 42-asteiseksi (vaikka lämpömittaria apua käyttäen), ja sekoita oliiviöljy mukaan. Kulhona kannattaa käyttää laakeaa, lämpöä hyvin johtavaa kattilaa jossa taikinan mahtuu mukavasti vaivaamaan ja jossa se pääsee tehokkaasti kohoamaan. Alusta joukkoon jauho-hiiva-suolaseos ja vaivaa, kunnes taikina irtoaa reunoista. Jotta pizza on helppo kaulia, suosittelen vaivaamaan ainakin 10 minuuttia hyvän sitkon takaamiseksi! Anna kohota lämpimässä paikassa vähintään tunti. Itse ruukaan käyttää lämmintä vesihaudetta.



Tomaattikastike
Kahdelle pizzalle

1 sipuli
2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
3-4 valkosipulin kynttä
500 g tomaattimurskaa
mustapippuria
oreganoa
basilikaa
karkeaa suolaa myllystä
1-2 tl sokeria

Pilko ja kuullota sipuli öljyssä ja murskaa hetken kuluttua joukkoon valkosipuli. Kaada tomaattimurska joukkoon ja lisää sokeria lukuun ottamatta kaikki mausteet. Tuoreet yrtit ovat tietenkin ihanteellisia, mutta tavallisemmin opiskelijakaapista löytyy kuivattuja versioita, nekin kelpaavat mainiosti! Hauduta kannen alla, hauduta hauduta! Sipuli saa pehmetä ja maut tasaantua vähintään puolen tunnin ajan. Lisää sokeri loppuvaiheessa ja tarkista maku.


Meillä siis pizzaan tuli tälläkertaa pohjimmaiseksi tomaattikastiketta, ensin mozzarellaraastetta, ilmakuivattua kinkkua, punasipulia, puolitettuja miniluumutomaatteja ja paiston jälkeen rucolaa ja öljyttyä valkosipulimurskaa. Ehkäpä parasta...



Uunin täytyy olla kuuma, ainakin 275°C. Pelti kannattaa esikuumentaa. Olisikohan paistoaika ollut 8-10 minuuttia.

Rakkaudella valmistettu!

Valkosipulimurskaakaan ei jäänyt...


Neljästä pellilisestä jäi tämän verran...


lauantai 11. helmikuuta 2012

Intialainen kasviscurry mintturaidalla

Kokkailin tätä ruokaa jo aiemmin tällä viikolla, mutta haudutin sitä liian pitkään, jolloin kukka- ja parsakaalet muusautuivat aivan liikaa lilluen lopulta pieninä ryyneinä muiden joukossa. Maku oli hyvä, mutta blogikelpoista kuvaa annoksesta ei olisi saanut, joten ajattelin jättää tämän reseptin julkaisemisen tulevaisuuteen.

Hauskasti sitten sattuikin, kun hyvät ystävämme Paukku ja Teija (joilta alunperin olin tähän ruokaan ideaa ja reseptiä saanut) kutsuivat meidät syömään tänään juurikin tätä kasvisherkkua. :D Nyt sain valokuvankin, mutta en voi myöntää kokanneeni tämän ruuan eteen kuin mintturaidan verran. Sen sijaan leikitin ihanaa puolivuotiasta kummipoikaamme Toukoa kun Paukku ahersi hellan ääressä!

Tässäpä resepti, joka on sovellus sekä omastani että Paukun & Teijan versiosta. 




0,5 dl oliivi- tai rypsiöljyä
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1 omena
muutaman sentin pala inkivääriä
4 perunaa
2 porkkanaa
0,5 dl rusinoita
puolikas punainen paprika
pieni kukkakaali
0,5 l vettä
kasvisliemikuutio
0,5 dl tomaattipyreetä
1 rkl Garam Masala -mausteseosta (tänään käytimme Tandoori Masalaa)
1-2 tl currytahnaa
puoli tölkkiä kikherneitä

Mintturaita
4 dl Bulgarian jogurttia
2 rkl minttua


Valmista ensin mintturaita sekoittamalla ainekset, ja anna maustua jääkaapissa ruuan valmistuksen ajan.

Pilko kaikki kasvikset valmiiksi: sipuli lohkoiksi, valkosipuli ja inkivääri raasteeksi ja muut kuutioksi. Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä, lisää inkivääri ja omena. Anna kypsyä hetki ja lisää sitten perunat, porkkanat, paprika, rusinat ja hieman myöhemmässä vaiheessa kukkakaali (koska minulla se ainakin soseutui aika nopeasti). Mittaa sekaan vesi ja kiehauta. Mausta tomaattipyreellä, kasvisliemikuutiolla, Garam Masalalla ja currytahnalla. Kun muut kasvikset ovat kypsiä, heitä vielä huuhdellut kikherneet sekaan ja kuumenna.

Tarjoile riisin kanssa (tai sellaisenaan) ja lusikoi päälle mintturaitaa. Myös Naan-leipä sopii tähän kuin nakutettu!






maanantai 6. helmikuuta 2012

Raikas hedelmäsmoothie

Paras aloitus arkiaamuun! Ihana smoothie valmistuu nopeasti ja sisältää proteiineja, vitamiineja ja kuituja ilman rasvaa ja lisättyä sokeria! (Kuulostaapa ihan terveysjogurttimainokselta...)

Kahdelle

1/2 purkkia maitorahkaa
1 banaani
1 omena
1/2 tölkkiä ananasta (tuore aina parmpaa)
1-2 dl ananasmehua (esim. tölkin mehut)
2 rkl ruisleseitä
2 rkl auringonkukansiemeniä

koristeeksi vähän kaurahiutaleita


Laita kaikki ainekset blenderiin tai kulhoon sauvasekoittimella survottavaksi ja sörssää tasaiseksi smoothieksi! Jos tuntuu liian paksulta niin lisää mehua. Ripottele päälle kaurahiutaleita (saa laittaa sekaankin, mutta tuppaavat liukenemaan). Ei kuulkaas sen kummepaa kun lasiin vaan ja nauttimaan!

Perinteinen lohikeitto

Citymarketissa oli viikonloppuna superhalpaa lohta. Ei sitä kalaa vaan voinut jättää kauppaan, vaan ostettiin puolentoista kilon mötkäle mukaan. Tämä täytyy tunnustaa: en ole eläissäni kalaa fileroinut, kiitos valmiiden fileiden sekä himokalastaja-isän ja poikaystävän, jotka sen ovat aina puolestani tehneet! Tällä kertaa päätin yrittää, mutta luovutus tuli aika nopeaa ja syytin tylsää veistä. Juha fileroi, mutta nypin sentään itse ruodot ja poistin nahan. Ensi kerralla paremmat hermot!


3/4 kraavattiin ja lopusta päätettiin tehdä keitto, koska tuntui jo että lohen muut ruokamuodot on olleet niin hyvin edustettuina lautasella viime aikoina. Vaihtelu virkistää, sanovat, ja se päti tässäkin!


Lohikeitto on erittäin helppo ja yllättää yksinkertaisuudellaan. Tämän osaa oikeasti kuka tahansa tehdä! Raaka-aineetkin lohta lukuunottamatta löytyy melkein aina kaapeista. Tämä on niitä harvoja ruokia, joissa käytän mieluummin kovaa rasvaa sipulin kuullotukseen, ja merisuolaa Pan-suolan sijaan. Maku on nääs aika mahtava... Ja onhan tuo 60-prosenttinen levite toki parempaa kuin oikea voi, jota meillä ostetaan vain hienoja pihvejä ja mutakakkua varten.



1 suurehko sipuli
1-2 rkl 60%:sta margariinia (esim. vaaleanvihreä Oivariini)
5-6 perunaa
1-2 porkkanaa
n. 1,5 l vettä
n. 10 musta- tai maustepippuria
karkeaa merisuolaa myllystä
400 g lohta kuutioina
tilliä (tuore olisi toki parasta)
2 dl ruokakermaa


Täytyy oikein miettiä, että luettelinko varmasti kaikki, sillä niin yksinkertaiselta taas tuntuu!

Silppua sipuli ja kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Aloita kuullottamalla sipuli pehmeäksi Oivariinissa. Lisää kattilaan potut, porkkanat, suola ja pippuri ja vettä sen verran, että raaka-aineet peittyvät reilusti. Keitä kasviksia noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat melkein kypsiä. Lisää sitten lohi ja ihaile sen värin muutosta! Kaada joukkoon ruokakerma ja lisää lopuksi tilli. Keittele vielä viitisen minuuttia, kunnes lohi on kypsää ja maut ovat tasoittuneet. Tarjoa ruisleivän kanssa!

Suolan määrää en kyllä muista, sillä lisäilin sitä pitkin kiehumisajan aina välillä. Ehkä 1 rkl ei kauas heitä...? Maistellen se sopiva määrä selviää!

Mitä tästä saa? Lohesta saa välttämättömiä omega-3-rasvahappoja, D-vitamiinia ja on hyvä proteiininlähde! Jos haluat sydämelle ja verenkiertoelimistölle parempaa ja teet sen myös maun kustannuksella niin unohda Oivariini, keitä sipulit pehmeäksi muiden aineiden kanssa ja vaihda merisuola verenpaineen kannalta parempaan Pan-suolaan. Ruokakermankin voi vaihtaa täys- tai kevytmaitoon.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Maailman paras jauhelihakastike

Ehkä voisi vaatimattomamminkin aloittaa uuden ruokablogin pitämisen, mutta minkäs teet jos kastike on vaan niin hyvvää! Tämä resepti on kehittynyt vuosien saatossa. Muistan kun 9-vuotiaana päätin tehdä ensimmäisen jauhelijakastikkeeni ja kysyin iskältä mitä siihen pitää laittaa. Vastaus oli tyypillinen: "No siihenhän voi laittaa vaikka mitä!" Kuten parhaat reseptit yleensäkin, on tämäkin älyttömän yksinkertainen! Variaatioille saa jättää varaa. Vinkkejä löytyy reseptin lopusta.


2 rkl rypsiöljyä
1 sipuli
400 g naudan jauhelihaa
2-3 valkosipulinkynttä
500 g tomaattimurskaa
2 dl vettä
1-1,5 lihaliemikuutiota
3 rkl soijaa
1 rkl balsamicoa
1 rkl oreganoa
1 tl basilikaa
1/2 rkl sokeria
(1/4 dl Maizenaa)

Hienonna sipuli ja kuullota pehmeähköksi kohtalaisella lämmöllä kasarissa. Ruskista jauheliha ja raasta/murskaa joukkoon valkosipulinkynnet. Lisää tomaattimurska, huuhtele tölkki vedellä ja kaada joukkoon. Lisää liemikuutio ja kaikki muut mausteet paitsi sokeri.

Anna hautua! Kypsää ja periaatteessa valmista kastiketta saat nopeasti, mutta maku paranee ja liha murenee sitä enemmän mitä kauemmin maltat hauduttaa. Itse hauduttelen vähintään puoli tuntia. 

Lisää loppuvaiheessa sokeri, tarkista maku ja lisää tarvittaessa soijaa, lihalientä tai suolaa. Suurusta Maizenalla jos kastike tuntuu liian ohuelta. Tarjoa spagetin kanssa ja jos olet juuston ystävä (kuten minä), raasta päälle parmesania!

Jos haluat ruuasta

- proteiinipitoisemman: Lisää kastikkeeseen kidneypapuja tai tummaa soijarouhetta.
- vähärasvaisemman: Käytä naudan paistijauhelihaa, ja lisää sipuli jauhelihan paistuessa ja unohda rypsiöljy. Hauduta kauemmin, jotta sipulikin ehtii pehmetä.


Vinkkejä:

- kokeile chilitomaattimurskaa!
- MUN LEMPPARI: lisää kastikkeeseen 1-2 dl punaviiniä